ripset nousevat ja jäävät räpsymään.
Hentoinen käden kosketus poskea vasten,
suupieli värähtää, posket liikahtavat ja
hampaat pilkistävät suun raottuessa.
Silitysten jatkuessa, huulet väpättävät hiljalleen.
Silmät alkavat pikkuhiljaa tuikkimaan,
suupieli leviää entisestään.
Syntyy yksi maailman kauneimmista asioista,
rakkaan lapsen hymy.”
Tarkastelin blogin puhelin sovelluksella kirjoitettuja luonnoksia. Ylimmäinen teksti on kirjoitettu 11.9 eli kolmetoista päivää ennen Aaronin menehtymistä. Lukiessani sitä, sisälläni heräsi jälkeen kerran ikävä ja suru, joka on ollut seuranani jokainen päivä Aaronin kuoleman jälkeen. Se suru on välillä ollut kauempana, jotta on voinut nauttia hieman elämästä ja hengähtää hetken. Toisena hetkenä, se on niin pinnalla, että on vaikea hengittää ja suru lamaannuttaa täysin kokonaan. Minun on pitänyt kirjoittaa tunteista lapsen kuoleman jälkeen, mutta en ole siihen kyennyt. En vielä itsekään ymmärrä, mitä kaikkea sisälläni myllertää. Ei ole siis vielä aika kirjoittaa niitä, koetan ne ensin ymmärtää ja jäsennellä, miten ne vaikuttavat elämään ja omaan käyttäytymiseen.
Pahinta tässä surutyössä on se, että on jatkettava normaalia elämää. Jokaisena hetkenä ei voi antautua surun lamaannuttamaksi, vaikka haluaisi kovasti. On tehtävä töitä, on huolehdittava Oliverista, on kymmenen ja sata asiaa mietittävänä sekä selvitettävänä. Joskus kuitenkin normaali elämä auttaa asian läpikäymisessä, joskus se vain ärsyttää ja luo vain pahan olotilan. Onneksi meillä on Nikon kanssa toisemme. Voimme tukeutua toinen toiseemme sillon, kun kaikki tuntuu kaatuvan päälle. Aaronin kuolema on muuttanut meitä molempia ja me molemmat koemme surun eri tavoin. Kuitenkin haluamme kohdata sen kaiken yhdessä tukien toisiamme. Välittäen yhdessä rakkaasta Oliveristamme.
Jouluaaton kynttiläsatoa
Elämämme on muuttunut paljon viimeisen puolen vuoden aikana. Koko ajan Aaronin kuoleman jälkeen kotimme seinät muistuttivat meitä yhteisistä, ihanista muistoistamme. Asuntomme invavarustelu huusi meille joka päivä, että meillä ei ole enää tarvetta niille muutoksille, Aaronilla ei ole enää tarvetta niille. Ennen joulua löysimme pitkän etsinnän ja kahden lupaavan asunnon jälkeen sen, missä meidän kolmen elämä jatkuisi. Oliver muisti heti kysyä uuden kodin nähdessään, että missä on Aaronin huone. Kun tavaroita kantautui uuden kodin seinien sisään, oli hän jo viemässä osan tavaroista Aaronin huoneeseen, missä ne ennen olivat olleet.
Muuttaessamme viime viikonloppuna sairastuimme koko perhe todennäköisesti influenssaan. Olemme nyt sitten lauantaista asti olleet aika lailla petipotilaina. Palataan taas asiaan, kun olemme tervehtyneet ja saaneet tavaramme paikalleen. Tietokoneemme korjattua ja asetuttua paikoilleen. Tietokoneen ollessa rikki, sain tämän tekstin onneksi kirjoitettua kännykällä, joten pahoittelen jos tekstissä on kirjoitusvirheitä.
Mukavaa talven jatkoa ja nauttikaa rakkautenne seurasta!
