Jaksamisesta

Vasta heränneenä

Kaikessa arjen muutoksissaan pikku hiljaa alkaa tuntua siltä, että sitä on kotiutunut uuteen asuntoon, vaikkakaan läheskään kaikki tavarat eivät ole vielä löytäneet omia paikkojaan, mutta eihän tässä ole kiire minnekään. Nyt onkin sopiva hetki odotella sitä pesänrakennusviettiä tulevaksi. Uutta tulokasta varten alkaa olla isoimmat hankinnat jo tehtyinä sekä vaatteet viikattuina kaapissa. Syöttötuoli puuttuu, mutta sen ehtii etsiä vielä myöhemminkin.

On ollut uskomatonta huomata se, että kuinka leppoisasti nyt on voinut odotusajan ottaa verrattuna, vaikka Aaronin odotusaikaan, jolloin oli kiire saada kaikki valmiiksi ja ostokset ostettua. Raskausviikoissa en ole pysynyt edes perässä, neuvolaan yhteydessä ollessa olen sen etukäteen tarkistanut ja yllättynyt joka kerran, että näinkö pitkällä sitä jo mennään. Tänään tulikin 33 raskausviikkoa täyteen eli laskettuun aikaan ei ole enää kuin 7 viikkoa, jos sinne asti pysyn edes yhtenä kappaleena. Tällä hetkellä tilanne on se, että neuvola olisi tyytyväinen, jos saisin vauvan pidettyä sisällä vielä pari viikkoa eli suositeltiin mahdollisimman paljon lepoa ja liikkua toki saa, mutta sen mukaan ettei missään tunnu kipua tai painetta. Ensi viikolla kuitenkin vielä lääkärin tarkistettavaksi arvioimaan ollaanko sitä kuinka lähtöasemissaan lopulta kuitenkaan.

Monet ovatkin kyselleet omaa vointiani arjessa kaiken tämän keskellä ja voinkin sanoa, että olen jaksanut erittäin hyvin. Alhainen verenpaine ja hemoglobiini näkyy toki väsymyksenä, mutta se ei ole haitannut arkea millään tavoin. Aaronin hoito ja kantelukin on vielä onnistunut, mutta kaiken muun raskaan kantamisen olenkin suosiolla jättänyt Nikon harteille. Töistä pois jäämisen tekemisen puutteen olenkin korvannut kotitöillä, joita olen tehnyt suurella innolla, ainakin vielä tähän asti. Toki myös liian raskaan päivän on huomannut omassa olotilassaan ja kramppejakin on esiintynyt tällöin useammin.

Aaron onkin nautiskellut viime viikolla alkaneesta päiväkodista. Aamuisin on pojalla kiire päästä hoitoon, kun kiukuttelu alkaa yleensä heti lääkkeiden oton ja aamupuuron jälkeen, mutta lakkaa heti päiväkodin ovella. Iltapäivällä poikaa hakiessa siellä odottaa erittäin tyytyväinen pieni mies. On ollut erittäin uskomatonta se, kuinka hyvin Aaron on jaksanut olla päiväkodissa ja asiaan varmasti vaikuttaa päiväkodin positiivinen asenne Aaronia ja hänen hoitoaan kohtaan. Paljon olenkin sellaista palautetta kuullut, että ainakaan sylit eivät ole Aaronilta loppuneet enemmänkin jotkut harmittelevat, kun eivät aina saa otettua syliin. Samaa palautetta on tullut myös intervallihoitajiltakin ja kaikkien mielestä Aaron on oma suloinen itsensä juuri tuollaisena omana perustyytyväisenä itsenään.

Huomasimme myös, että Aaron oli vetänyt kesän mittaan kasvupyrähdyksen, ainakin kymmenen senttiä on lisää pituutta tullut ja tämän vuoksi apuvälineitä on rukkailtu säädöiltään uusiksi. Paino onkin pysytellyt onneksi samoissa lukemissa, mutta nyt jäädäänkin odottamaan tuon painon tasaantumista pituuteen nähden.

Uusia lukijoitakin on ilmaantunut blogia seuraamaan, tervetuloa seuraamaan meidän arkeamme!