Sairaslomaa ja tavaroiden pakkaamista

Mökillä voi ottaa rennosti

Täällä yksi sairaslomalainen kirjoittaa taas vaihteeksi kuulumisia. Viikon verran minulla sekä Aaronilla on ollut pientä flunssaa, lähinnä nuhaa, yskää ja kurkkukipua. Eilen itseltäni rupesi pikkuhiljaa päivän mittaa ääni häviämään. Tänä aamuna ääntä lähti kuiskaamalla sen verran, että pystyi vielä jotain sanomaan. Lähdin töihin ja puolen päivän jälkeen kuiskaaminenkaan ei oikein enää luonnistunut, kun kukaan ei kuullut mitä sanoin. Soittelin sitten tilanteesta terveyskeskukseen, jossa olivat sitä mieltä, että tarvitaan sairaslomaa ja olivat sitä mieltä, että ennen torstaita ei ole töihin menemistä. Nyt vain rutkasti äänettömyyttä, lämmintä mustaherukkamehua ja höyryhengitystä. Kieltämättä kuitenkin tälläiselle ihmiselle, joka tykkää olla äänessä hiljaa oleminen on yllättävän vaikeata, varsinkin töissä.

Asuntotilanteen suhteen meneillään on vaihe, että huomenna mennään allekirjoittamaan vuokrasopimus ja muutto tapahtuukin vielä tässä heinä-elokuun vaihteessa. Tavaroita onkin siis pakkailtu muuttolaatikoihin jo jonkin aikaa ja pakattavaa riittäisikin vielä reilusti. Viikonloppuna saatiinkin Nikon äidin kanssa pakkailtua iso kasa laatikoita kasaan samaan aikaan, kun Niko pesi nykyisen asunnon ikkunat puhtaiksi uusille asukkaille. Aaron nukkuikin pitkälti koko lauantai-iltapäivän, kun jouduimme kahden tunnin kestäneen koko kehon kramppailun ja kivuliaan itkun takia antamaan lääkettä oloa helpottamaan. Kieltämättä itkua kuunnellessa oli pisimmät tunnit pitkiin aikoihin, kun itselläkin teki pahaa nähdä jalkojen ja käsien vääntyvän ihmeellisiin asentoihin ja selvästi pientä miestä väsytti, mutta unen päästä ei oikein saanut kiinni, kun olisi pitänyt olla kaksi ihmistä pitämässä pojan asentoa paikoillaan.

Lippis saadaan vielä päästä pois 

Sunnuntaina pidimmekin sitten lepopäivän kaikesta hässäkästä ja suuntasimme isäni mökille veden äärelle, jossa olikin mukavan vilpoisaa verrattuna asuntoomme. Samaa taisi todeta Aaronkin, kun mökin vintillä nukuttiin yli kolmen tunnin päiväunet Nikon kainaloon käpertyneenä. Samalla tuli pitkästä aikaa nähtyä veljeäni, joka oli viikonloppulomalla armeijasta. Illan viilentyessä lähdimmekin takaisin kotiin iltatoimiin ja pääsimmekin Aaronin kanssa ajoissa yöunille jo ennen yhdeksää.

Tosiaankin nyt on tuntunut Aaronin valvominen vähentyneen huomattavasti ja yölläkin nukkumaan mennään säännöllisesti samaan aikaan, vaikka päivällä nukuttaisi minkä verran tahansa. Tosin Aaron on ruvennut heräämään aamulla viiden jälkeen aamupuurolle, joka ei toisaalta ole meitä haitannut lainkaan, kun sitten ehtii aamulla syömään itsekin rauhassa ja antamaan pojalle aamulääkkeet ennen päiväkotiin ja töihin lähtöä. Kovasti olemme odottaneet Nikon kanssa aikaa, kun Aaron alkaisi valvoskelemaan enemmän öisin ja päivisinkin, tämä kun on INCL-lapsilla hyvin yleistä. Eräs henkilö meille totesikin, että tämä alku on lähtenyt hyvin tasaisesti etenemään ilman jyrkempiä laskuja, josta voimme olla iloisia, mutta tietenkään ei se sairautta helpommaksi tee. Pikkuhiljaa, kun on tutustunut muihinkin vanhempiin, joilla on samaan tautia kantavia lapsia niin on alkanut ymmärtämään, kuinka yksilöllisiä nämä lapset ovat. Kaikilla on sama sairaus, mutta oireet alkavat eri ikäisinä, toisille tulee oireita, mitä toiselle taas ei tule. Mistään ei voi olla varma, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.