Sairaslomaa ja tavaroiden pakkaamista

Mökillä voi ottaa rennosti

Täällä yksi sairaslomalainen kirjoittaa taas vaihteeksi kuulumisia. Viikon verran minulla sekä Aaronilla on ollut pientä flunssaa, lähinnä nuhaa, yskää ja kurkkukipua. Eilen itseltäni rupesi pikkuhiljaa päivän mittaa ääni häviämään. Tänä aamuna ääntä lähti kuiskaamalla sen verran, että pystyi vielä jotain sanomaan. Lähdin töihin ja puolen päivän jälkeen kuiskaaminenkaan ei oikein enää luonnistunut, kun kukaan ei kuullut mitä sanoin. Soittelin sitten tilanteesta terveyskeskukseen, jossa olivat sitä mieltä, että tarvitaan sairaslomaa ja olivat sitä mieltä, että ennen torstaita ei ole töihin menemistä. Nyt vain rutkasti äänettömyyttä, lämmintä mustaherukkamehua ja höyryhengitystä. Kieltämättä kuitenkin tälläiselle ihmiselle, joka tykkää olla äänessä hiljaa oleminen on yllättävän vaikeata, varsinkin töissä.

Asuntotilanteen suhteen meneillään on vaihe, että huomenna mennään allekirjoittamaan vuokrasopimus ja muutto tapahtuukin vielä tässä heinä-elokuun vaihteessa. Tavaroita onkin siis pakkailtu muuttolaatikoihin jo jonkin aikaa ja pakattavaa riittäisikin vielä reilusti. Viikonloppuna saatiinkin Nikon äidin kanssa pakkailtua iso kasa laatikoita kasaan samaan aikaan, kun Niko pesi nykyisen asunnon ikkunat puhtaiksi uusille asukkaille. Aaron nukkuikin pitkälti koko lauantai-iltapäivän, kun jouduimme kahden tunnin kestäneen koko kehon kramppailun ja kivuliaan itkun takia antamaan lääkettä oloa helpottamaan. Kieltämättä itkua kuunnellessa oli pisimmät tunnit pitkiin aikoihin, kun itselläkin teki pahaa nähdä jalkojen ja käsien vääntyvän ihmeellisiin asentoihin ja selvästi pientä miestä väsytti, mutta unen päästä ei oikein saanut kiinni, kun olisi pitänyt olla kaksi ihmistä pitämässä pojan asentoa paikoillaan.

Lippis saadaan vielä päästä pois 

Sunnuntaina pidimmekin sitten lepopäivän kaikesta hässäkästä ja suuntasimme isäni mökille veden äärelle, jossa olikin mukavan vilpoisaa verrattuna asuntoomme. Samaa taisi todeta Aaronkin, kun mökin vintillä nukuttiin yli kolmen tunnin päiväunet Nikon kainaloon käpertyneenä. Samalla tuli pitkästä aikaa nähtyä veljeäni, joka oli viikonloppulomalla armeijasta. Illan viilentyessä lähdimmekin takaisin kotiin iltatoimiin ja pääsimmekin Aaronin kanssa ajoissa yöunille jo ennen yhdeksää.

Tosiaankin nyt on tuntunut Aaronin valvominen vähentyneen huomattavasti ja yölläkin nukkumaan mennään säännöllisesti samaan aikaan, vaikka päivällä nukuttaisi minkä verran tahansa. Tosin Aaron on ruvennut heräämään aamulla viiden jälkeen aamupuurolle, joka ei toisaalta ole meitä haitannut lainkaan, kun sitten ehtii aamulla syömään itsekin rauhassa ja antamaan pojalle aamulääkkeet ennen päiväkotiin ja töihin lähtöä. Kovasti olemme odottaneet Nikon kanssa aikaa, kun Aaron alkaisi valvoskelemaan enemmän öisin ja päivisinkin, tämä kun on INCL-lapsilla hyvin yleistä. Eräs henkilö meille totesikin, että tämä alku on lähtenyt hyvin tasaisesti etenemään ilman jyrkempiä laskuja, josta voimme olla iloisia, mutta tietenkään ei se sairautta helpommaksi tee. Pikkuhiljaa, kun on tutustunut muihinkin vanhempiin, joilla on samaan tautia kantavia lapsia niin on alkanut ymmärtämään, kuinka yksilöllisiä nämä lapset ovat. Kaikilla on sama sairaus, mutta oireet alkavat eri ikäisinä, toisille tulee oireita, mitä toiselle taas ei tule. Mistään ei voi olla varma, mitä seuraava päivä tuo tullessaan.

Hellesäätä

Pieni nukkumatti pehmolelu kainalossaan

Täällä ollaankin nautittu helteistä oikein olan takaa jo viikon verran. Viime viikolla Aaronille alkoi tulemaan jalkakramppeja vasempaan "terveeseen" jalkaan. Olin vielä aiemmin todennut, että onneksi Aaronin ei tarvitse kärsiä niistä näin helteellä, kun itse olen joutunut kärsimään sen verran pahoista, että välillä en meinannut pystyä kävelemään lainkaan kivuilta. Aaronin yhtäkkiä aloitettua kipuhuudon meni muutamakin tovi ennen kuin tajuttiin, mistä oli kyse. Kymmenisen minuutin jalan hieronnan jälkeen kramppi kuitenkin  helpotti ja saatiin jo kuunnella itkun ja naurun sekaista ääntelyä ennen kuin poika nukahti. Näin kävi muutamaankin kertaan. Kokeilimme sitten samaa lääkettä kuin mitä minulle oli määrätty neuvolasta eli suolotasapainon ylläpitämisestä. Itse olen juonut alhaisen verenpaineen takia vichyä, mutta Aaronille ostettiin sitten pelkkää kivennäisvettä ja olemme sitä tarjonneet janoon. Tämän jälkeen kramppeja ei olekaan esiintynyt enää.

Näitä muutamaa tapausta lukuunottamatta olemme kuitenkin todellakin nauttineet hyvästä säästä ja olleet tyytyväisiä kun ei ole tarvinnut pukea montaa vaatekerrosta päälle. Aaronkin on tuntunut nauttivan, kun pelkkä t-paita ja shortsit ovat olleet täysin riittävät ulkona ja sisällä on menty vaippasillaan. Viikonloppua vietimme käymällä mattoja pesemässä Nikon vanhempien luona ja kyllä poikakin tajusi, että nyt ollaan menossa jonnekin ihan muualle kuin päiväkotiin. Monesti tapailtiin "mummo" sanan tavujen äänteitä automatkalla.

Tämä viikkokin ollaan aloiteltu helteisissä merkeissä ja hieman rankemmalla aamulla. Mihinkään ei oikein Aaron tahtonut olla tyytyväinen. Autossa työpaikkani lähellä liikennevaloissa totesin pojalle, että kohta lähtee äiti töihin ja sitten nähdään iltapäivällä taas uudestaan. Aaron hiljentyi ja katsoi minua silmiin ja puristi kovemmin sormeani kämmenessään ja totesi "eiii-ii". Toinen oli niin totisen näköinen, että ihan itseäni nauratti, mutta silti tuntui ikävältä nousta autosta ja mennä työpöydän ääreen. Onneksi töitä olisi enää kolme viikkoa jäljellä ja sitten päästäisiin viettämään Aaronin kanssa viikon verran lomaa päiväkodistakin. Sitten Nikon palatessa koulun penkille, lähtee Aaronkin taas päiväkotiin normaalia arkea jatkamaan. Kovasti olisin halunnut, että Aaron jäisi kotiin kanssani, mutta Niko sai puhuttua järkeä päähäni. En kuitenkaan saisi Aaronin kanssa tehtyä kodin askareita kunnolla sekä jos Aaron valvoo öitä enemmälti niin en saisi missään vaiheessa levättyä varsinkaan ison vatsan kanssa.

Tänään eräs toinen INCL-lapsen vanhempi oli jakanut kappaleen sosiaalisessa mediassa, joka kieltämättä osui omalla kohdallakin aika syvälle sisimpääni ja varmasti monelle muullekin samassa tilanteessa tai samankaltaisessa tilanteessa olleelle tai olevalle. Kyseistä kappaletta en ollutkaan aikaisemmin kuullut ja sen sanat yllättivät itseni täysin, kuinka hyvin ne pystyivät kuvaamaan omaakin tunnemaailmaani.

Kappaleen voi kuunnella klikkaamalla tästä

Siinä vaiheessa, kun olimme Aaronin kanssa kuunnelleet kappaletta yli puolen välin, niin en voinut muuta kuin itkeä, kun laulussa laulettiin..

"...Ja jos joskus syliin mustan maan

Mä sua joudun kantamaan

Niin minä sinua vaan..."

Uudistus rattaissa

Viime viikko menikin pitkälti normaalissa arjen asioissa. Töitä, päivähoitoa, Aaronin kanssa oleskelua ja kaiken muun päälle asunnon hakua. Yhtä asuntoa kävimme katsomassa tiistaina, yksi asunto meni sivu suun. Päädyimme kuitenkin tähän asuntoon, mitä kävimme tällä viikolla katsomassa, että hyväksymme sen, jos vain siihen saamme vaihtaa. Päätös asiasta tuleekin vasta reilun viikon päästä. Turhempia tavaroita on kuitenkin se ja sama pakkailla vähän kerrassaan jo laatikoihin, kun tiedossa on kuitenkin muutto jonnekin. Asunnon päätöksessä oli paljon hyviä ja huonoja puolia, mutta positiivisia asioita oli kuitenkin vaakakupissa enemmän. Hyvinä asioina uudessa asunnossa olisi isot pesutilat, lisäneliöt ja sauna. Miinuksena tähän asuntoon verrattuna oli se, että se oli huomattavasti pimeämpi sekä montaa kerrosta alaspäin emme päässeet, joten hissiä on käytettävä kuitenkin jonkin verran.

Viime viikonloppuna Aaron olikin intervallihoidossa niin saimme Nikon kanssa hieman levähtää. Lauantaina itsellä oli jo aivan karmea ikävä poikaa takaisin kotiin, vaikka hyvät yöunet ja oma aika tekikin pitkästä aikaa ihan hyvää. Sunnuntaina onneksi saimme nauttia hymyistä ja kovasta läheisyydentarpeen täyttämisestä koko loppupäivän Aaronin saavuttua takaisin kotiin. Illasta oli ihanaa kuulla pojan tyytyväinen hykertely ennen kuin hän nukahti kainalooni yöunille ja nukkuikin koko yön erittäin levollisesti. Viikonlopun hoitajien terveiset olivatkin hyvin positiivisia, kun Aaron ei ollut itkenyt koko viikonloppuna lainkaan lukuunottamatta normaalia nälkäkitinää tai tyytymättömyyttä, kun juominen keskeytetään. Tähän syynä siis lisääntynyt pulauttelu niin hieman juomistahtia on rajoitettava. Yöt Aaron oli ensimmäistä kertaa nukkunut molemmat erittäin hyvin eikä valvoskelua ollut juuri ollenkaan. Hoitaja totesikin Aaronin olleen ihan eri oloinen kuin aiemmin ja epäilimmekin lääketason olevan juuri nyt erittäin hyvällä tasolla ja sen vuoksi Aaron on jaksanut olla perustyytyväinen itsensä.

Tämän kuun Aaron onkin ollut päivystyshoidossa oman päiväkodin ollessa tämän kuun kesälomalla. Järjestelimmekin hoidon niin, että Niko ja Aaron vievät minut samalla töihin ja hakevat pois, kun päiväkoti on vain muutaman kilometrin päässä työpaikastani. Ajattelinkin jo kesäkuussa, että miten vielä jaksan pyöräillä töihin edestakaisen yli kymmenen kilometrin matkan, kun supisteluja alkoi jo esiintymään lisääntyvissä määrin. Olotilani muutenkin on ollut heikohko raskauden vuoksi, ettei pitkien matkojen pyöräilyä enää hirveästi suositella. Hemoglobiini, verenpaine ja sokeriarvot, kun ovat kaikki liian alhaisella tasolla jo ilman liikuntaakin. Onneksi viimeiset kolme viikkoa töissä jaksaa säännöllisillä ruoka-ajoilla, että syö vähintään parin tunnin välein jotain pientä.

Rattaat käännettyinä versioina

INCL-vertaisperhepäiviltä jäikin kummittelemaan ajatus rattaista, joissa lapsi olisi kasvot rattaiden työntäjään päin kun eräällä lapsella sellaiset näimme. Otimmekin apuvälinelainaamon yhteyshenkilöömme yhteyttä, että onko meidän mahdollista saada rattaat, jotka olisivat toisin päin kuin omamme tai onko omiamme mahdollista kääntää toisinpäin. Jälkimmäinen ratkaisu onnistui ja he käänsivät lainaamossa rattaat toisinpäin ja saimmekin rattaat takaisin käyttöömme perjantaina. Nyt ainakin minä olen ollut erityisen tyytyväinen näihin rattaisiin ja Aaronkin on tuntunut pitävän siitä, että hän näkee tutun ihmisen edessään ja tämähän myös helpottaa Aaronin kanssa jutustelua kävellessämme. Aiemmin ei edes tullut mieleen kysyä, että onko tälläinen "ylellisyys" mahdollista saada, mutta onneksi kaikki sujui vaivattomasti asiaa tiedustelemalla.