tiistai 25. helmikuuta 2014

Tuntemuksia Aaronin hoidosta

Viikonloppu sujuikin mukavasti, kun olimme Nikon kanssa ystäväperheen luona kyläilemässä. Sunnuntaina sitten saavuttiin kotiin tuntia ennen Aaronin saapumista hoidosta. Tällä kertaa, kun kuljetettavana oli Aaronin tuolit ja rattaat niin olivat tilanneet taksin niiden kuljetukseen kotiin ja samalla kyydillä pääsi myös Aaronkin paikalle. Taksissa ollessaan poika vaikutti tyytyväiseltä, mutta sen jälkeen, kun hänelle mainittiin, että "äidin luo pääsee ihan kohta" niin alkoi hirmuinen itku ja itku jatkuikin niin pitkään ennen kuin otin hänet syliini, jossa Aaron katsoi minua ilmeellä "oletko sinä siinä oikeasti". Tultuaan Aaron oli todella väsyneen oloinen ja annoimme hänen sitten ruveta nukkumaan. Kylpyaikaan poika heräsikin, mutta lämpimään veteen päästyään nukahti uudelleen ja jatkoi vielä unia siirrettyämme hänet sänkyyn.

Pienoisena haittana olemme viikonloppu hoitojen aikana huomanneet, kun Aaron vierastaa ruokaa kotona ja syö vasta sitten varovasti, kun olen moneen kertaan vakuuttanut, että sitä samaa ruokaa se on, mitä kotona yleensäkin. Tämä varsinkin puuron syönnin suhteen ongelmana. Liekö Aaron saa lääkkeet puuron seassa hoitopaikassa, kun meillä ne annetaan aina erikseen ruoasta. Onneksi tämäkään ei kestä kovin montaa ruokailua eteenpäin, kun poika on ihan tavallinen itsensä ruoan suhteen.

Lääkkeiden oton jälkeistä lohduttelua

Sainkin kommentin siitä, että mitä erilaisia tunteita Aaronin hoitoon vieminen herättää. Tätä olenkin pohtinut tässä muutaman päivän ja keskustellut Nikonkin kanssa. Huomasin itsessäni sen, että päiväkotiin ja viikonloppuhoitoon viemisen herättävän erilaisia tunteita. Päiväkotiin vien Aaronin alun jälkeen erittäin mielelläni varsinkin sen jälkeen, kun huomasin kuinka mielellään Aaron on aamuisin sinne menossa, vaikka tietysti lähteminen paikan päältä yksin herättää haikeutta, jonka olen ymmärtänyt olevan aika tavanomainen tunne jokaiselle vanhemmalle, joka vie lastaan hoitoon. Myös Aaronin avustaja on mielestäni erittäin osaava ja mukava ihminen, jolle jätän mielelläni Aaronin päiväksi turvallisin mielin. Jotenkin myös se päivähoitoon vieminen on ehkä itselle jotenkin ymmärrettävämpää, kun itse olen sitten työharjoittelussa sen ajan.

Viikonloppuisin Aaron on käynyt hoidossa kerran kuussa, mutta mahdollisuus meillä on nykyään jo kahteen viikonloppuun kuussa tarvittaessa. Näinä viikonloppuina, milloin Aaron on ollut poissa olemme aina kehitelleet muuta tekemistä, kuten vaihdamme paikkakuntaa ja vieraillaan ystävien luona ja tehdään asioita, mitä ei Aaronin kanssa välttämättä pystytä tekemään. Olemme toki Nikon kanssa kaksin kotonakin, mutta koko viikonloppua en itse ainakaan kykene kotona istumaan.

Aaronin hoitoon viemisen päivänä minulla on monesti todella haikea ja vastahakoinen olo, en niin millään tahtoisi viedä rakasta poikaa eroon meistä niinkin pitkäksi aikaa kuin viikonlopuksi. Tähän vaikuttaa myös se, jos olemme kehitelleet jotain hauskaa ohjelmaa viikonlopuksi, kun haluaisin kuitenkin jakaa kokemuksia mahdollisimman paljon Aaronin kanssa ja sen ajan kun olen erossa pojasta tuntuu kuin iso pala minusta olisi poissa ja olo tuntuu todella tyhjältä. Silti kuitenkin tekee hyvää nukkua heräämättä koko yö ja huomata heränneensä levänneenä. Tuntuu mukavalle tehdä itseä kiinnostavia asioita, jotka voi lopettaa vasta kuin itse niin haluaa. Mukavaa on myös saada yhteistä aikaa Nikon kanssa, joka muuten jää vähiin tavallisena arkipäivänä. Aaronin paluupäivänä huomaan odottavani aamusta saakka kärsimättömänä sitä hetkeä, kun saan pojan syliini ja olen ikionnellinen siitä hetkestä alkaen.

7 kommenttia:

  1. Valo ei käy hoidossa muualla. Emme ole vain yksinkertaisesti halunneet. Ajatus tuntuu vieraalta. Valolle päiväkotipäivätkin ovat todella raskaita ja hän nukkuu paljon päivän aikana, kun taas viikonloppuna ei tarvitse puoliakaan siitä unimäärästä päivisin. Tuntuu, että viikonloppuhoito olisi Valolle kohtuuton vaatimus.
    En silti millään tavalla halveksi tai pidä huonoina vanhempina niitä, jotka lapsensa viikonloppuhoitoon laittavat. Vapaaviikonloppu tekee varmasti todella hyvää sekä jokaisen psyykelle, että koko perheelle perheenä, puhumattakaan parisuhteesta. Enkä usko, että lapset traumatisoituvat tai kärsivät hoidossa olemisesta. Kyllä jokainen vanhempi varmaan osaa arvioida oman lapsensa kohdalla, mikä on hänelle ja heille paras ratkaisu.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Minäkin aluksi vierastin hoitoon laittamista, mutta eräs perhetyöntekijä sai minut ylipuhuttua. Näinä hoitoviikonloppuina saa kuitenkin kerätä voimia ja tehdä niitä asioita mitä Aaronin kanssa on mahdoton tehdä. Ymmärrän myös sen että kaikki eivät halua lastaan hoitoon laittaa ja kunnioitan näitä ihmisiä.

      Poista
  2. Vaikutat todella tasapainoiselta ja hyvältä äidiltä! Aaron on ihana poika :). Itselläni on täysin erilainen elämäntilanne, minulla ei ole lapsia. Mutta tällaiset realistiset blogit kiinnostavat minua.
    Varmasti vapaaviikonloput tuovat vanhemmille lisää voimia, että sitten muulloin voi olla 110% mukana lapsen kanssa kaikessa. Jokainen perhe tekee tietysti oman ratkaisun ja syyt niihin tietää jokainen kohdallaan.
    Hyvää kevättä perheellenne :)!

    -Pilvi

    VastaaPoista
  3. Uskon että Aaronin hoitoon jättäminen ei ole helppoa, mutta levänneet vanhemmat ovat toki Aaroninkin etu. Väsyneenä sitä keskittyy liian helposti vain päivistä selviytymiseen, eikä välttämättä oikein jaksa olla läsnä lapselle. Sellainen tuli mieleen, että tarjotaanko teille kunnan puolesta lainkaan mahdollisuutta saada Aaronille hoitajaa kotiin vai onko tällainen apu kokonaan perheen omien tukiverkostojen (ystävien, vanhempien ym.) varassa?

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kyllä kotihoitoakin tarjottiin, mutta katsottiin, että päivähoito ja mahdollisuus viedä viikonloppuisin riittävät tällä hetkellä. Muutenkin koimme tarpeellisemmaksi hoidon viikonloppuisin kuin arkena. Kotona olemme todella hyvin pärjänneet kaksin vielä ainakin tähän asti.

      Poista
  4. Hei, olen kahlaillut blogiasi läpi ja täytyy myöntää että kovin helpolla ette ole elämässänne päässet, etenkään Aaron. Vaan eihän kukaan ole koskaan sanonut että elämän tulisi olla helppo. Silti elämältäkin toivoisi sentään jonkunlaista kohtuutta. Halaus Aaronille ja voimia teille. Aaronille toivon mahdollisimman kivutonta jatkoa.

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Kiteytit aika hyvin omien ajatuksieni kulun, että milloin se kohtuus sitten meidän elämässämme tulee vastaan.

      Poista