Hei hei Onni!

Tämä viikko onkin mennyt sutjakkaasti aikaisten aamuherätysten ja valvottujen öiden seurassa. 

Muutamat asiat ovat myös olleet kovasti mielen päällä. 

Maanantaina kävi niin, että Onni suutahti Aaronille täysin ilman syytä. Myöhemmin päädyimme kuitenkin siihen, että syynä oli mustasukkaisuus. Onnin syödessä rauhassa ruokiaan Aaron havitteli syliini samalla, kun tein iltapuuroa. Käänsin selkäni ja otin jääkaapista maitopurkin, kun räsähti takanani. Onni oli siirtynyt ruokakupiltaan Aaronin kimppuun yrittäen purra häntä moneen kertaan. Koiramme tuntevat tietävät, että niinkin pieni koira ei hirveästi puraistessaan jälkeä saa aikaan. Kuitenkin Aaronin kasvoihin jäi hampaista naarmut, jotka parantuivat muutaman päivän aikana.

Purin tilanteen ja rankaisin Onnia laittamalla toiseen huoneeseen. Pettymyksen karvas maku ei tuntunut hyvälle silloin ja uhkailin jo viedä koira saman tien piikille. Olin ajattelut, että Onnista ei tarvitse luopuakaan, kun yhteiselo oli alkanut näyttämään niin rauhalliselle. Rauhoituttuani päätin kuitenkin luovuttaa Onnin uuteen kotiin, jos vain ottaja löytyisi. Laitoinkin samana iltana rehellisen ilmoituksen kiireellisenä. 

Emme uskaltaneet Nikon kanssa ottaa sitä riskiä, että olisimme yhteiseloamme vielä kokeilleet Onnin kanssa. Naarmut olivat jo sen verran lähellä silmiä, että toisaalta kävi tuuri, ettei hampaat niihin osuneet. Alle vuorokaudessa kyselijöitä Onnin perään oli jo kymmenen kappaletta, tuli sähköpostia ja puheluita. Valikoinkin ensimmäisen lupaavimman tyypin ja sovittiin hänen kanssa, että tuleevat Onnia katsomaan. Pariskunta päätti ottaa Onnin ja luovutin kaikki käyttötavarat heille. Turhaan jätin niitä tänne nurkkiin pyörimään. Keskiviikkona sitten vietiinkin Onni uuteen kotiinsa. Iloisena poikanahan se sinne jäi, ihmetteli vain kovasti, että taasko ne lähtee. Oma olo oli hyvinkin haikea ja halusin vain äkkiä pois ennen kuin alkaa itkettämään. Olihan meillä kuitenkin Onnin kanssa takana muutamaa viikkoa vaille kolme vuotta yhteistä taivalta takana.

Näin muutaman päivän aikana on sen koiran läsnäolon puutteen kyllä huomannut. Kukaan ei juokse jalkoihin kerjäämään, kun rapistelet jotakin. Aaronin ruokasotkut lattialta ei häviäkään enää tuhka tuuleen. Monesti olen ollut lähdössä ulos lenkille, kun tajuan, ettei enää tarvitse lähteä tiettyyn aikaan ulos. Nyt sen on huomannut, kuinka paljon iloa ja seuraa koira tuottaa silloin, kun esimerkiksi Aaron on nukkumassa. Toki Onnissakin oli omat vikansa ja ärsyttävyytensä, mutta tällä hetkellä ne tuntuvat niin pieniltä verrattuna siihen kaikkeen positiiviseen puoleen.

Luulenpa kuitenkin, että ei Onni vuosien saatossa jää ainoaksi koiraksi vaan kyllä sen seuralaisen haluaa hankkia, kunhan aika vain sopiva.

Elämäntapamuutoksia

Hyvin hitaasti alkaa keho ja mielikin tottumaan jatkuviin aikaisiin herätyksiin. Nyt olemme vakiintuneet siihen kello kuuden herätykseen ja viikonloppuisinkin pyritään heräämään samoihin aikoihin. Sen vuoksi mainitsin, että pyritään, kun Aaronilla on välillä juuri viikonloppuna tapana nukkua pidempään ja siksi viikolla on hankalaa nousta ylös. 

Tässä jo kuukausi sitten ryhdyttiin Nikon kanssa tekemään pientä elämäntaparemonttia. Aloitimme ensiksi ruoasta, jota pyrimme siirtämään mahdollisimman terveelliseen suuntaan. Paljon olemme etsineet uusia reseptejä joiden avulla ollaan löydetty paljon uusia makuja ruokavalioon. Kasvikset muun muassa ovat lisääntyneet huomattavasti. Suosikeiksi tällä hetkellä ovat nousseet: munakoiso ja kesäkurpitsa.

Vähennettiin herkkujen ja vaaleiden viljojen määrää, mutta kaikkea kuitenkin syömme, mitä ei allergiat sitten pois sulje. 

Silti kuitenkaan mistään tarjotusta emme kieltäydy eikä erikseen tarvitse miettiä mitä syömme vaan tämä koskee hyvin paljon pelkästään meillä kotona koskevaa ruokailua. Vieraillessa syödään sitä mitä tarjotaan.

Toisena asiana olemme pyrkineet lisäämään liikuntaa ja plussaa tietenkin olisi, jos muutamat raskauskilotkin karisisivat pikku hiljaa. Tätä varten tilasimmekin polkupyörään peräkärryn Aaronin kuljetusta varten, jotta kesällä varsinkin päästään liikkumaan paikasta toiseen ilman autoa sekä kauppareissut onnistuisivat niiden avulla. 

Kärryissä tuli mukana jogger-setti, joten kärryjen kanssa voimme käydä juoksulenkilläkin ja tätä kokeiltiinkin  lauantaiaamuna Aaronin aamu-unien aikaan. Poika nukahti vaunuihin hetkessä huolimatta pienistä pompuista ja vauhdista. Ainoana miinuksena on, ettei kärryjen kanssa päästä kämpästä ulos kokonaisina ja siksi osa osista on koottava vasta alakerrassa. 

Tänään kävimmekin kärryjä ensimmäistä kertaa testaamassa pyörien kanssa, että millaista sillä sitten loppujen lopuksi on liikkua. Kärryt kulkivat erittäin kevyen tuntuisesti pyörän perässä ja varsinkaan pyöräillessä ongelmia emme huomanneet. Kuitenkin Citymarketissa ostoksille mentäessä huomattiin kärryjen olevan liian leveät, että ilman purkamista ei ostoksille päästä ja tiukkaa tekee päästä myös kassojen ohitse. Prisman kokoisessa kaupassa tämä ei mahdollisesti ole niin suuri ongelma. Tämä omasta mielestä on suhteellisen suuri miinus, että yksin en kuitenkaan pyörän kanssa pääse liikkeelle Aaronin kanssa, joten vielä on luotettava ihan rattaisiin ja kävelyyn tai linja-autoon.

Nukkumisesta

Tällä hetkellä meneillään olevan kuvakirjaprojektin aikana, kun järjestelin ja valikoin kuvia kirjaa varten tuli huomattua, kuinka eri tavoin Aaron on nukahtanut elinikänsä aikana. Iästä riippuen oli tietynlainen nukkumistyyli mukavin. Kuvat olen sijoittanut suurinpiirtein aikajärjestykseen.

Mummon sylissä

 Ensimmäisen kuukauden aikana parhaimpia paikkoja nukkua olivat tietenkin sylissä, olkapäällä ja vatsan päällä. Useampaan kertaan herra nukahteli kesken ihmettelyn sitteriin ja lattiallekin. Allergiaoireiden takia nukkuminen oli pienelle pojalle hankalaa ja sen vuoksi jouduimme käyttämään "hieman" rajumpia keinoja saadaksemme pojan edes muutamaksi tunniksi unten maille. Kaikki nimiäisissä olleet varmasti muistavat sen, kuinka poikaa piti oikein laajassa kaaressa keinutella puolelta toiselle ennen kuin itku tyyntyi rauhaisaan tuhinaan.

Huppu varjosti hyvin kerälle käynyttä nukkujaa

Tankokenkin myötä tuli aika, jolloin nukahtamista varten oli jalat saatava yläilmoihin. Yleensä jalat nostettiin perhepedissä joko minun tai Nikon kylkeä vasten, mutta joskus harvoin kun pinnasänkyyn nukahdettiin jalat oli hyvä nostaa pinnojen väliin. Tosin, kun tanko jäi pahemmin pinnojen väliin jumiin havahduttiinkin huutamaan äidiltä ja isiltä apua.

Kerran nukahdettiin kädet ristissä omaan pinnasänkyyn

Kerran ollaan nukahdettu myös kesken syöttämisen sitteriin neljän kuukauden ikäisenä. Unet tosin kestivät vain muutaman kymmenen minuuttia, jonka jälkeen vaadittiin lisää ruokaa isiltä.

Myöhemmin noin puolen vuoden ikäisenä nukahtaessa ukko nosti jalat päätä vasten. Fysioterapeutti puhui tästä meille, että vanhempana tankokenkälapsille tämä on hyvin yleistä, mutta ei millään meinannut uskoa, että meidän puolivuotias teki jo samaa. Joskus jalat nostettin niin vauhdilla yläilmoihin, että kolautettiin tanko päähän ja ei tietenkään sen jälkeen uni enää maittanutkaan.

Nukahdettiinhan sitä noin yhdeksän kuukauden ikäisenä sitteriin iltavelli kainalossakin. Tähän aikaan uni tuli herkästi keinutellessa, kun kuukauden verran olimme kaikki huonommilla yöunilla.

Uudenlaiset tankokengät saatuaan nukkumatyyli vaihtui ylläolevassa kuvassa näkyen. Nukuttiin mahallaan pylly pystyssä ja kädet vatsan alla. Tässä iässä myös yöpyöriminen lisääntyi eli poika pyöri monta kertaa yössä akselinsa ympäri potkien samalla kaikkea mihin osui. Voin sanoa, että ei ole mukava herätä keskellä yötä siihen, kun saa tankokengistä naamaansa.

Moneen kertaan tämän talven aikana mies on nukkunut täysissa toppavaatteissa sisällä omassa pinnasängyssään, kun kesken automatkan ollaan turvaistuimeen nukahdettu. Yllättäen huomasin, että toppavaatteissa uni tuntui maistuvan pidempään, mutta Aaron tosin heräsi kiukkuisempana.

Viimeiseksi muutama päivä sitten huomasin nukuttaessani ukkelia vaunuihin, että poika olikin nukahtanut pureskellen vaunujen teräsrunkoa. Ennen kuin asian huomasin ihmettelin kovasti miksi vaunuja heilutellessani poika älähti muutaman kerran, mutta selvisipä syy sitten hetken päästä.

Sormivärit

Saimme kuin saimmekin lisättyä kuvat tietokoneelle.

Paloin halusta jo viime postauksen yhteydessä kertoa meidän erään iltapäivämme tapahtumasta,

nimittäin sormiväreistä.

Tällä kertaa Aaron aloitti jo itse piirtelemään...

...mutta kyllä ne sormivärit edelleen hyviltä maistuivat

Lopetettuamme oli Aaron jo näin hyvin väriin sotkeutunut

Lopputulos olikin tämän näköinen. 

Sattumaa ja tapahtumaa

 Pääsiäisen aikaan kierreltiin hieman kyläpaikkoja, Aaronin isovanhemmat ja isomummoakin moikattiin. Hyvää ystävääni näin myös pitkästä aikaa ja oli kyllä mahtavaa nähdä hänet pitkästä aikaa. Samalla saatiin Aaronin kanssa olla päivä kaksistaan, kun Niko teki rauhassa ennakkotehtäviä ammattikorkeakouluun. 

Hirveästi en ole juuri sen takia päässyt kirjoittelemaan, että aikani on mennyt Aaronin hoitamisessa kaikin puolin, kun Nikolle olen parhaani mukaan antanut ylimääräistä aikaa kouluun hakuja varten. Tietokonettammekin päivitettiin hieman aiemmin viime viikolla ja sen vuoksi kuvien lisääminen ei vielä vähään aikaan onnistu. Kirjoittamisessa mahdollisesti on pientä viivettä nyt jonkin aikaa.

Terveydentilani takia oma jaksaminen on ollut aika kovilla ja aikaa meneekin kaikin puolin kotitöihin ja Aaronin hoitoon. Huomenna olisi sitten luvassa kaikenkattavat verikokeet heti aamusta ja ensi viikolla sitten lääkäriin.

Yöt ovat menneet meillä vaihtelevasti hyvästä huonoon. Viime viikosta lähtien ollaan nukuttu hyvin levottomasti ja itkeskelty muutaman tunnin välein. Näköjään yöllinen levottomuus johtuu hampaista. Ylös nousi toinen takahammas ja alas on tulossa yksi myös. Levottomuutta helpottaa purulelu ja kylmä vesimuki siksi aikaa, että Aaron pääsee nukahtamaan uudelleen.

Ennen levotonta aikaa onnistuttiin siirtämään Aaron nukkumaan omaan pinnasänkyynsä. Koko yötä hän ei tietenkään siellä nukkunut vaan aamuyöstä viimeistään halusi kainaloon nukkumaan. Nyt sitten ei olekaan muutamaan päivään nukkunut laisinkaan pinnasängyssä, mutta ehkä se jonkin ajan päästä onnistuu taas uudelleen.

Allergia suunnallakin sattui ja tapahtui. Eräänä iltana paistettiin pitkästä aikaa lettuja ja käytettiin ihan kananmunaa valmistukseen. Aaronillekin tuntui maistuvan, kun kokonainen lettu upposi hyvää vauhtia pienen vatsaan. Kuitenkin vähän ajan kuluttua siitä turposivat kasvot ja erityisesti silmien alue. Lettukäsillä oli siis ainakin hangannut silmiään. Onneksi kuitenkin zyrtecin annon jälkeen turvotus alkoi laskeutumaan ja pääsi Aaronkin rauhallisin mielin nukkumaan. Kuitenkin tästä päätellen Aaronille ei vielä isompi määrä kananmunaa ruokavalioon sovi, mutta pienissä määrin emme ole oireita huomanneet.