tiistai 5. maaliskuuta 2013

Hampaita esittelemässä


Nallekarhu leikkimässä
Nyt on meidänkin perhe tervehtynyt sairauksista. Jälkitautina tietenkin yskä vielä kiusaa varmaan pidemmänkin aikaa.

Tänään saattelimme Nikon töihin viikon sairasloman jälkeen varsinkin kun tämänhetkisessä elämäntilanteessa emme tunne käsitettä hiihtoloma saimme näin sairastellen olla viikon kotona yhdessä koko perhe. 
Olemme leikkineet ja ulkoilleet yhdessä Aaronin kanssa. Aikaa jota kiristimme tietokoneella istuskelusta on käytetty perusteellisempaan ruoanlaittoon ja siivoukseen, vaikka tosin siivota pitäisi joka päivä, jotta lattian saisi pidettyä siistinä.


Eilen meillä oli Aaronin ensimmäinen hammaslääkärikäynti, josta itse asiassa oli paljon hyötyä ja käynti sai ajattelemaan monia asioita. Käynnin innoittamana poikkesimme yhteisestä päätöksestä ostamassa meille Nikon kanssa sähköhammasharjat. Aaron sai uuden harjan hammaslääkäristä. Näin uusittuamme hampaidenhoito-välineistön ajattelimme kääntää perheessämme täysin uuden sivun hampaiden hoidon suhteen. Itselläni varsinkin hampaiden hoito on ollut aina vähän huononlaista, mutta nyt haluankin näyttää esimerkkiä Aaronille parhaani mukaan.

Eräänä päivänä oli meillä kiukku kylässä ja rauhoituttiin sitten rattaisiin kapaloon käärittynä
ja tietenkin vaadittiin maitoa syötettynä

Asiat Aaronin hampaidenhoidon suhteen on "loistavassa kunnossa" näin hammaslääkärin sanoin. Käytössä ei ole ollut tuttia eikä tuttipulloja ja yösyötötkin saatiin kitkettyä silloin jouluna pois. Ainoana siirtymänä olisi tehtävä se, että janojuomaksi ei tarjottaisi sitä maitoa vaan enemmänkin vettä. 

Uutena asiana opittiin se, että murot, myslit, rusina ja kuivatut hedelmät eivät ole hyväksi hampaille varsinkaan päivittäin käytettynä. Makeisiinkin jos joskus satutaan sortumaan niin tikkarit saisivat mielummin jäädä kaupan hyllylle. 


Iloinen pieni vesseli

Tietenkään kaikkia neuvoja ei tarvitse täysin noudattaa eikä meidän perhe varsinkaan mehuista millään pääse eroon. Omasta puolestani ainakin mielummin juon mehua, kun meidän vesihanoista ei kunnolla viileätä vettä tule niin kyllä se lämmin mehu maistuu paremmalta kuin lämmin vesi. Maitoa kun en itse eikä Nikokaan voi juoda.

Täksi viikoksi olisi luvassa koti oleilua ja askareita. Viikonlopuksi olisi mentävä hautajaisiin ja saadaakin moikattua myöskin ystävääni, joka saapuu tänne suunnalle.

"Kukkuu"

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti