sunnuntai 10. kesäkuuta 2012

Lauantain reissailua


Eilen oli sään kannalta aivan mahtava päivä. Koko perhe nukkui silti puolille päivin. 
Kuitenkin herättyämme ajattelimme lähteä pienelle kävelylenkille ja kävelimmekin kaupungin keskustaan.

Hevosrattaatkin olivat löytäneet puistoon

Juomatauko

Ihmettelin kovasti, että keskustan tuntumassa oli suhteellisen vähän ihmisiä liikenteessä tosin väen määrä kasvoi kävellessämme puistoalueella. Varsinkin kun pieni mies heräili ja rupesi kaipaamaan maitoa oli imetyspaikkaa hankala löytää. Onneksi tuulta ei juurikaan ollut niin imetys onnistui ulkonakin. Tosin isompi herra oli unohtanut tarkistaa hoitolaukun ja meillä ei ollut ainuttakaan harsoa mukana. Jouduinkin käyttämään imetyksen peittona apuna vaunujen sadesuojaa ja se onnistuikin aivan mahtavasti. 


Syöntipuuhissa

Huomaa, että kesä on tullut.



Niko nautti hyvästä säästä ja oli innoissaan kameralla kuvailemassa, siltä päivältä suurimmassa osasta kuvista esiinnyin minä, vaikka harvemmin minua kameran toiselle puolelle saa. 

Kävimme eräässä kaupungin leirintäalueista kääntymässä takaisin kotiin päin, kun huomasimme muutaman pisaran jälkeen, että kohta kastutaan, mutta onneksi ei keretty kastua vaan sade kääntikiin suuntaansa, meidän onneksi.


Ihastuttava vanha maitolaituri, näitä en muistaakseni ole montaakaan nähnyt

Kuitenkin kotiin mentäessä emme viitsineet kiertää toisen sillan kautta, koska Onni kulkee siellä paljon paremmin vaan päätin yrittää, jos koiraherra kävelisikin tällä kertaa. Pitkän maanittelun jälkeenhän se käveli erittäin mielellään, vaikka joki virtasikin alapuolella. Loppumatkasta oikein jolkotteli iloisena eteenpäin, kun huomasi siltamatkan päättyvän.

Mutta saimmepahan koko perheen voimin useamman tunnin raitista kesäilmaa. 

Kotia kohti matkaamassa

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti